tiistai 12. maaliskuuta 2013

Suvun suosikkivoileipäkakku



Ystäväni suositteli minulle tätä voileipäkakkua, joka on vaatimattomalta nimeltään suvun suosikkivoileipäkakku. Mitäpä sitä muuta voisi sukulaisilleen leipoa, kuin kaikkein parasta, joten kokeilin tämän tyylistä voileipäkakkua synttäreilläni.

Muuntelin ohjetta lähinnä vain kasaamisen suhteen, sillä jätin yhden leipämurukerroksen väliin ja lisäsin paprikat päälle. Lisäksi en löytänyt omasta lähimarketista piparjuurituorejuustoa, joten tässä on käytetty ihan tavallista.

Ja oliko se sitten suvun suosikkia? Kyllä ainakin meidän suvun, sillä kaikkien mielestä voileipäkakku oli erinomainen!

Lisäys: Tein tätä voileipäkakkua uudelleen viisi vuotta myöhemmin ja päivitin samalla kuvan. Jätin tällä kertaa paprikan pois ja jätin osan suolakurkuista koristeluun. Oli vähintäänkin yhtä hyvää, ja edelleenkin sukulaisten suosikki!

Suvun suosikkivoileipäkakku


350 g sekaleipäviipaleita (esim. Real)
50 g sulatettua voita
2 rkl maitoa

300 g saunapalvikinkkua
1,5 dl hillosipuleita + lientä 0,5 dl
200 g piparjuurituorejuustoa
2 dl ranskankermaa
1 dl basilikaa
1/2 dl ruohosipulia
1/2 tl suolaa
mustapippuria
valkopippuria

6 liivatelehteä
2 dl kermaa
3 pientä suolakurkkua
paprika
persiljaa

Murustele sekaleipäviipaleet kuorineen tehosekoittimessa. Sekoita voi ja maito ja lisää murusten sekaan.

Hienonna tehosekoittimessa saunapalvikinkku tahnamaiseksi. Voit myös pieniä tehosekoittimen avulla hillosipulit (tai käsin). Säästä hillosipuleiden lientä myöhemmäksi.

Sekoita keskenään tuorejuusto, ranskankerma, kinkkutahna ja silputut hillosipulit. Lisää joukkoon vielä mausteiksi silputtu basilika ja ruohosipuli, sekä suola, mustapippuria ja valkopippuria (hieman). 

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen viideksi minuutiksi. Kuumenna hillosipuleiden liemi. Purista liivatteista vesi ja lisää liemen sekaan. Anna jäähtyä hieman ja lisää liivate koko ajan sekoittaen täytteen sekaan. 

Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele se täytteen joukkoon.

Kokoaminen: Vuoraa irtopohjainen kakkuvuoka leivinpaperilla. Painele puolet leipämuruista pohjalle ja lisää puolet täytteestä. Silppua suolakurkut ja lisää täytteen päälle.

Painele toinen kerros muruja ja lisää loput täytteet. Laita jääkaappiin tekeytymään yön yli. Koristele ennen tarjoilua paprikasilpulla ja persiljalla.

4 kommenttia:

  1. Kiitos ihanasta reseptistä! Jouduin testaamaan tätä herkkua! Sääli, etten pääse itse maistamaan, mutta enköhän saa kommentteja illemmalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miksi et pääse itse maistamaan? Toivottavasti kommentit olivat hyviä :)

      Poista