maanantai 3. maaliskuuta 2014

Sushia ilman kalaa?



Alkuvuodesta tekemäni sushi-postauksen kommenttiosastossa kyseltiin vinkkejä kala-allergikoille. Sushi mielletään usein kalaruuaksi, vaikka ennemminkin se on riisiruokaa. Kalaa ei ole siis mikään pakko käyttää ja erityisesti fuusiokeittiö tuo susheihin mukavia vaihtoehtoja. Kuten nyt vaikka Suomi-henkiset poromakini, joissa oli kylmäsavuporoa, kurkkua ja tuorejuustoa.

Kalaton sushi on meidän ruokapöydässä ajankohtainen aina, sillä toinen meistä on allerginen kalalle. Helpointa kala on korvata esimerkiksi katkaravuilla tai jokiravunpyrstöillä, mikäli allergia rajoittuu pelkkään kalaan. Myös Jenkeissä paljon käytetty surimi eli rapupuikko voi sopia joillekin, mutta yleensä sen valmistukseen on käytetty ainakin jossain määrin kalaa. Rapuja tai surimia voi käyttää esimerkiksi kalifornia-rullissa, joissa on myös avokadoa.

Liha ei tule ensimmäisenä mieleen sushin täytteistä puhuttaessa, mutta kuten eteläkorealainen ystävämme on tehnyt meille tutuksi, makirullaan voi hyvin kääräistä vaikka makkaraa. Toki esimerkiksi aasialaiset käyttävät vaikkapa korealaista makkaraa, joka ei ole varsinaisesti hookoon sinistä, mutta olen korvannut sen omissa versioissani nakin näköisellä chorizolla, jonka olen halkonut neljään osaan ja paistanut "makkaratikkua" hetken pannulla.


Kasviksien puolelta suosittuja täytteitä on kurkun ja paprikan lisäksi erilaiset pikkelöidyt jutut. Itse olen marinoinut porkkanaa (näyttää erehdyttävästi lohelta makirullan sisällä) ja olen syönyt ainakin kurpitsaa ja retikkaa sisältäviä susheja. Tällä kertaa kokeilin itselle ihan uutta juttua, aurinkokuivattuja tomaatteja. Lisäksi väliin tuli thaibasilikaa

Kasviksista saa siis maukkaita täytteitä mm. marinoimalla niitä. Toinen vaihtoehto on piipertää esim. paprikaa ja kurkkua pieniksi paloiksi ja sekoittaa majoneesin ja wasabin kera. Majoneesi+wasabi onkin hyvä lisä lähes kaikkeen, tekee pientä särmää. Levämatoista saa askarreltua kuppeja, joihin painellaan pohjalle riisiä ja päälle vaikkapa sitten kasvismajoneesitäytettä. Tai katkarapu+limetti+kurkku.

Wasabin lisäksi makua tuo erilaiset siemenet, kuten seesaminsiemenet ja unikonsiemenet. Lisäksi makirullan koristeeksi voisi laittaa vaikkapa tillisilppua tai persiljaa. Jos vihreää väriä haluaa makirullan väliin, voi kurkun ja avokadon lisäksi käyttää vaikka kapeita salaatinlehtiä.


Yksi juttu minulla on vielä kokeilematta, nimittäin munakas. Sushiannoksissa näkee usein munakas-nigirin, joka on kiinnitetty riisipalloon levämattosiivun avulla.

Yksi juttu vielä, kastikkeet! Sushia syödään perinteisesti soijan ja wasabihäivähdyksen kera, mutta kannattaa kokeilla myös vaikkapa chilikastiketta tai pähkinäkastiketta.

2 kommenttia:

  1. Olipas paljon hyviä vinkkejä! Itse en ole väsäillyt sushia varmaan noin yli vuoteen (vaikkakin olen aika sushiaddikti nykyään), pitäisipä kunnostautua tässäkin taiteenlajissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu! Tein itse aluksi melko perinteisellä kaavalla sushia, mutta sitten huomasin, että ravintoloissakin on usein tarjolla vaikka millaisia yhdistelmiä :)

      Poista