tiistai 7. huhtikuuta 2015

Kanasandwich aasialaisittain



Terveiset Filippiineiltä! Olen täällä sekä Hongkongissa lomailemassa vielä loppuviikon, eli hieman erilainen pääsiäinen on ollut tällä kertaa. Istun juuri ihanassa pehmeän lämpimän merituulen hivelemässä toimistossani eli hotellin terassilla ja lepäilen hieman rantaelämästä. Rankkaa tämä lomailu!

Saavuimme tänne myöhään eilen illalla, joten minulla ei ole vielä juurikaan kokemusta paikallisesta ruuasta (aamupalaa lukuunottamatta, ja se oli melko kehno). Kuuleman mukaan filippiiniläinen ruoka on hyvin mietoa ja mausteina käytetään vain suolaa ja pippuria. Melko erikoista näin Aasian maaksi!

Kovin suuria kulinaristisia elämyksiä emme lomamme tältä osuudelta odota ja syömme varmasti suosiolla muutakin kuin perinteistä possunihrakastiketta tai muuta paikallista herkkua. Todellista herkkua sen sijaan olivat nämä aasialaisittain maustetut sandwichit, joissa oli pehmeää kanaa, tuoretta korianteria, srirachaa ja valkosipulimajoneesia. Simppeliä, mutta toimivaa!

Kanasanwich aasialaisittain


Valmista kana: Sekoita kastikkeeseen 1 limetin mehu, 3 raastettua valkosipulinkynttä, 4rkl (muskavado)siirappia, 1,5rkl chilillä maustettua öljyä, 4rkl soijakastiketta, 1tl raastettua (tai kuivattua) inkivääriä. Laita 3 isoa kanankoipea (poista nahka) uunipataan ja kaada kastike päälle.

Kypsennä kanoja 120-150 -asteisessa uunissa parisen tuntia (aluksi puoli tuntia ilman kantta, sen jälkeen kannen kanssa). Nosta pata pois uunista ja nyhdä liha irti luista ja nosta kaikki ylimääräinen pois padasta. Anna vielä lihan hautua liemessä uunissa puolisen tuntia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti