perjantai 12. kesäkuuta 2015

Valkosipulinen kukkakaalikeitto



Loppukeväinen kukkakaali-innostus päättyi siihen, että jääkaapin pohjalla lojui muutaman viikon ajan nahistunut kukkakaalin puolikas. Onneksi en kuitenkaan heittänyt sitä suoraan roskiin, sillä lopulta siitä sai vielä ihan hyvää keittoa, eikä ainakaan maussa ollut mitään vikaa.

Olen tehnyt joskus aikaisemmin hieman hienostuneempaa kukkakaalikeittoa yrttiöljyineen, mutta tästä versiosta tuli arkista ja pehmeän valkosipulista. Todella hyvää!

Valkosipulinen kukkakaalikeitto


Leikkaa puolikas (iso) kukkakaali pieniksi paloiksi. Kuori ja paloittele kolme perunaa, 1 sipuli ja 4 valkosipulinkynttä. Kuumenna kattilassa reilu luraus (basilika)öljyä ja kuullota sipuleita. Lisää perunakuutiot ja kuullota. Lisää kukkakaalit ja kaada joukkoon 2dl valkoviiniä. Anna viinin porista hiljalleen muutaman minuutin.

Lisää keittoon 8dl kasvislientä ja keitä aineksia niin pitkään, kunnes peruna ja kukkakaali ovat kypsiä. Surauta keitto tasaiseksi sauvasekoittimella ja lisää 100g valkosipulituorejuustoa. Anna juuston sulaa ja mausta vielä valkopippurilla ja suolalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti