sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Lihapullavuoka aikuisten päivällispöydässä



Lihapullat tomaattikastikkeessa on jo ajatuksenakin niin lämmin, että se sopii hyvin syksyiseen viikonloppuun. Meillä kokeiltiin lihapullavuokaa Peggyn ohjeella, kun päivällispöytään oli tulossa vieraita pitkä automatkan takaa. Lihapullat ja spagetti mielletään helposti lastenruuaksi, mutta kun kastikkeessa on punaviiniä ja päällä mozzarellaa ja basilikaa, sekä ruoka tarjoillaan viinin kera, on kyseessä helppo mutta erittäin maukas päivällinen. Teen toistekin!


Lihapullavuoka


Raasta 50g parmesania kulhoon. Lisää kourallinen silputtua basilikaa. Hienonna yksi iso sipuli ja yksi yksikyntinen valkosipuli ja lisää kulhoon. Lisää vielä muut aineet: 2rkl tomaattipyreetä, 2 kananmunaa, 1/2 punainen chili pilkottuna ja ilman siemeniä, mustapippuria, suolaa (itse laitoin ainakin 1,5tl tähän määrään) ja 700g naudan jauhelihaa. Sekoita taikinaksi. 

Leivo taikinasta lihapullia uunipellille ja paista 200-asteisessa uunissa 10 min. Tee sillä aikaa kastike. Lado kypsät lihapullat uunivuokaan ja kaada kastike päälle. Laita kastikkeen päälle muutamia basilikan lehtiä ja leikkaa kokonainen mozzarellapallo siivuiksi ja lado ne päällimmäiseksi. Kypsennä 180-asteisessa uunissa vielä 15 min. Tarjoile spagetin kera.


Tomaattikastike


Pilko yksi sipuli ja yksi yksikyntinen valkosipuli. Kuullota sipuleita pannulla alhaisella lämmöllä n. 10 min (käytä nokare voita ja hieman öljyä). Lisää 1tl sokeria ja 1 tölkki tomaattimurskaa ja hauduta vielä lisää. Lisää toinen tölkki tomaattimurskaa ja anna porista hiljalleen niin pitkään, kunnes neste on osittain haihtunut ja kastike on paksuuntunut. 

Lisää 1dl punaviiniä ja mausta kastike mustapippurilla, oreganolla ja suolalla. Ota pannu levyltä ja lisää lopuksi vielä n. 1dl oliiviöljyä ja sekoita hyvin. 


2 kommenttia:

  1. Oli muuten todella herkullista ja mukavan näköinen ruoka! Kiva ylläri oli löytää vuoasta maukkaan tomaattikastikkeen alta lihapyöryköitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli kiva kokeilla, enkä ole tehnyt lihapullia ylipäätään moneen vuoteen, joten jo oli aikakin :)

      Poista