torstai 22. kesäkuuta 2017

Kolme ruokavinkkiä Lontooseen

Kävimme pidennetyllä viikonloppulomalla Lontoossa ja paahteisesta säästä huolimatta söimme välillä myös lämmintä ruokaa. Hotellin aamupala oli odotetun kehno, mutta emme silti jaksaneet lähteä brunssille yhtenäkään päivänä, vaikka mahdollisuuksia olisi varmasti ollut. Sen sijaan viimeisenä aamuna kävimme lähimmässä Tescossa ja teimme kattauksen läheiseen puistoon. Ei huono vaihtoehto sekään, ja melko överi aamupala maksoi kahdelle vain 13 puntaa. Eikä maisemista voinut valittaa!

Tässä on kuitenkin muutama vinkki Lontoon ruokapaikoista. Ruokailut eivät menneet aina ihan suunnitellulla tavalla, sillä esimerkiksi Camdenin ruokatorilla jäimme nuolemaan näppejämme, kun koju toisensa jälkeen sulki luukkunsa juuri kun ehdimme paikalle. Tarjonta olisi varmasti ollut ihan hyvää, mutta yhtään suupalaa emme siis saaneet. Kannattaa olla ajoissa paikalla! Osa ravintoloista oli kiinni sunnuntaina (ja osa maanantaina), joten menimme sitten tilanteen mukaan ja jotkut jäivät kokonaan välistä.



Ensimmäisenä päivänä meinasi iskeä nälkäkiukku, mutta onneksi meillä oli ruokapaikka valittuna jo etukäteen. Lisäksi pääsimme istumaan terassille mukavaan varjopaikkaan, joten elämä taas voitti. Honest Burgersin lista ei ole kovin pitkä, mutta ei sen tarvitsekaan, jos tarjolla on vain hyviä vaihtoehtoja. Oma juustohampurilaiseni sisälsi cheddarin lisäksi mm. punasipulihilloketta ja oli erittäin maistuva. Annoksen kruunasi vielä rosmariiniranskalaiset, sekä viilentävä minttulemonade.



2. Brick Lane Market
Sunnuntaisin kannattaa suunnata Brick Lanelle, missä on sekä katu- että ruokamarkkinat ja mm. mielenkiintoinen kirppis. Alueella on myös The Boiler House Food Market, jossa on myynnissä pääasiassa aasialaisia ruokia, mutta jonka ulkoterassi on viihtyisä baaritiskeineen ja palmuineen. Jos haluat jotain muuta kuin aasialaista ruokaa, kannattaa keskittyä kadulle pystytettyihin kojuihin, joissa on myynnissä kaikenlaista sushista bao-leipiin ja italialaiseen jäätelöön. 



3. Wahaca
Koska koko lomamme ajan sää oli helteinen, oli välillä kiva viilentyä ilmastoinnissa. Yksi hyvä paikka oli isohko meksikolainen ravintola ja baari Wahaca, joka löytyy mm. Sohosta. Tykkäsin erityisesti baja tacoista, joita tarjoilija suositteli. Mojito oli myös ihanan raikas ja kylmä ja spicy slaw kiva versio perinteisestä kaalisalaatista. 



Kävimme viimeisenä lomapäivänä Brixtonissa ja sieltä löytyi mm. kaksi pientä kauppahallia, joista toinen oli karibialaisempi ja toinen hipsterimpi. Kello oli sen verran vähän, että joimme vain viilentävät juomat, mutta muutoin siellä olisi ollut hauska ruokailla. Söimme yhden lounaan Covent Gardenissa ja siellä oli myös viihtyisää istuskella. 


Krispy Kremen donitsit ovat jääneet meillä maistamatta Jenkeissä, mutta Tesco-aamupalaa kasatessamme oli pakko sortua kolmen kappaleen pakkaukseen, sokeriövereiden uhallakin. 


keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Lomaa odotellessa: pikkuletut mansikkahillolla



Meidän taloudessa menee työnjako niin, että minä kokkaan ja mies vastaavasti hoitaa samassa suhteessa muita kotihommia. Roolit menivät aika luonnollisesti näin, sillä minä olen kiinnostunut ruuanlaitosta ja mies taas ei, eikä ole koskaan ollutkaan. Win-win siis. 

On kuitenkin yksi juttu, joka on miehen bravuuri, ja hän saakin aina kunnian toimia letunpaistajana. Ja lähes joka kerta tulos on täydellinen! Ja miten kiva onkaan, kun väsyneenä illalla saa odottaa sohvannurkassa, kun toinen paistaa kasan lettuja.



Lettujen paistamisessa on omat haasteensa, mutta pikkuletut onnistuvat minultakin aina (tai no, vähintään yhdestä tulee ns. koiran lettu, mitä se ei pistä yhtään pahakseen). Tällä kertaa kiristin mieheltä hänen "salaisen" ohjeensa, joka olisi ehkä löytynyt helpostikin googlettamalla ja on ehkä ihan perus lettutaikina, mutta ainakin sillä on saatu onnistunut lopputulos joka kerta. Mies vannottikin minua pysymään tarkasti ohjeessa.

Paras lettuhillo on sellainen, johon pilkotaan reilusti tuoreita marjoja mukaan. Letut ja tuoreet mansikat (ja vaikkapa vielä vaniljajäätelöllä tai kermavaahdolla) sopivat todella hyvin vaikka kesäiseksi jälkiruuaksi. Nyt tiedänkin kuka meillä vastaa juhannuksen makeasta puolesta.



Pikkuletut


5 dl maitoa
2 kananmuna
2,5 dl jauhoja
2 rkl öljyä
3 rkl sokeria
ripaus suolaa

voita paistamiseen
tuoreita mansikoita
mansikkahilloa

Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään ja anna tekeytyä ainakin tunnin verran. Taikina voi olla jääkaapissa vaikka yön yli, joskus olemme antaneet sen tekeytyä parikin päivää. Sekoita taikina ennen käyttöä. Paista pienellä (helpompi kääntää) tai isolla (nopeampi jos teet ison satsin) lettupannulla voin kera.


keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Nytkö se grillikausi alkaa?

Monet ovat jo kuulemani mukaan avanneet grillikauden viimeistäänkin viime viikonloppuna, mutta meillä tavoitteena on juhannus. Ankea kevät latisti nousevaa grillausintoa niin merkittävästi, että henkisesti siirsin kesäkauden avaamisen juhannukseen. Silloinhan perinteisesti joka tapauksessa juhlitaan toppatakeissa. 

Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että lämmin sää yltää jopa Ouluun saakka, ja vihdoinkin puutarha alkaa heräämään horroksestaan. No ehkei vielä se grilli kuitenkaan, sen verran suuttunut olen edelleenkin Suomen ilmastolle. Mutta sitten, kun se hetki koittaa, niin voisi tehdä taas vanhoja tuttuja kesäherkkuja.

Korealaiset bbq-ribsit










Chimichurri-kastike, vaikkapa hampurilaisten väliin










torstai 1. kesäkuuta 2017

Aika syödä kakkua: vadelma-suklaakakku



Vuoden ihastuttavin kakkusesonki on käsillä, kun loppukevään ja kesän juhlat alkavat. Itselläni ei ole mitään sen kummempia juhlia tiedossa, joten ajattelin leipoa kakun ihan vain piristääkseni itseäni tämän räntäsateen keskellä. Tai ainahan sitä voi juhlia vaikka tulevaa kesälomaa, siihen on enää viisi viikkoa!



Ihailen kovasti kaikkia, jotka osaavat leipoa taidokkaita ja kauniita kakkuja. Minä en ole yksi niistä, sillä mielenkiintoni herpaantuu hyvin helposti kesken prosessin, oli sitten kyseessä kaappien siivoaminen, taulun maalaaminen tai monivaiheisen ruuan laittaminen. Siksipä helpot, yksinkertaiset ja rentohenkiset kakut ovat mun juttu. Kakun syömisen ideologiaan kuuluu kuitenkin tietty ilo ja kepeys, joten viimeisen päälle stressaaminen ei oikein sovi kuvioon.

Ihanaa kesäkuuta!



Vadelma-suklaakakku


3 kananmunaa
1,5 dl sokeria
3/4 dl tummaa kaakaojauhetta
1 1/3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

marjamehua
vadelmahilloa
3/4-1 dl kuohukermaa
150 g tummaa suklaata
(1rkl voita)

pakastekuivattuja vadelmia
muita koristeita
kermavaahtoa

Vatkaa kananmunat ja sokeri. Sekoita loput pohjan aineet keskenään ja lisää munavaahtoon siivilän avulla. Kääntele sekaisin. Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla (tai voitele vuoka) ja kaada taikina. Paista 175-asteisessa uunissa alatasolla n. 30 min. Kokeile tikulla onko kakku kypsä. Kumoa ja anna jäähtyä.

Leikkaa pohja kahteen osaan. Nosta alimmainen osa lautaselle ja kostuta marjamehulla. Lisää pohjan päälle kerros vadelmahilloa. Kostuta myös ylimmäistä pohjaa hieman leikkuupinnan puoleleta, varsinkin reunoilta. Nosta ylimmäinen pohja kakun päälle.

Laita kerma ja paloiteltu suklaa kattilaan. Kuumenna alhaisella/keskilämmöllä, kunnes suklaa on sulanut. Sekoita hyvin. Jos haluat kuorrutteesta juoksevampaa, käytä 1 dl kermaa ja lisää lopuksi voi. Kaada kuorrute kakun päälle ja levitä sitä reunoille asti.

Anna kakun jäähtyä jääkaapissa. Koristele sitten kermavaahdolla ja pakastekuivatuilla mansikoilla sekä muilla koristeilla. Kakun maku ja koostumus paranee jääkaapissa ja kuvun alla se säilyy hyvänä useammankin päivän. Voit tehdä kakun suklaakuorrutuksineen valmiiksi jo edellisenä päivänä ja laittaa loput koristelut seuraavana.